Pääsihän sitä liikenteeseen.., 🚘🚈🛫🛬🚴

Tältä näytti etupiha päivää ennen lähtöä. Lunta oli reilusti ja sisäpihalla vieläkin ennemmän.

Alunperin varasin lennon Kosovon Pristiinaan, mutta Norwegian peruutti lennon. Ajatukseni oli silloin ennen Ukrainan sodan alkamista kerätä kolme vielä puuttuvaa maata Eurooppa-koriini. Kosovo, Albania ja Unkari, mutta kun ei. Samana päivänä kun sain tiedon peruutuksesta varasin lennon Splitiin. Sinällään Split on kaupunkina jo ennestään tuttu pariltakin fillarireissulta. Jo vuonna 1977 reissasimme ystäviä Raulin kanssa Albanian rajalta Korchulan saariryhmän kautta Splitiin ja siitä Adrianmeren rantaa aluksi ylös ja aina Zagrepiin saakka. Sieltä hyppäsimme junaan ja sillä Budapestiin ja fillarireissun viimeistelimme Unkarin ympäriajolla. Tässä jälkikäteen tehty ”blogi” reissusta.

Antin ja Raulin fillarireissu Jugoslaviaan ja Unkariin vuonna 1977

Tässä Fillarantin ”edeltäjä” hoikkapoika katselee Kotorin lahtea ylhäältä. Pyörä oli 1977-reissulla Peugeot retkipyörä ja kyydissä oli Jugoslavia – Unkari-reissulla myös yöpymiskamat ym.

Norskilla tultiin jopa hiukan etuajassa Splitin Kastellan kentälle. Kenttä on noin 13 km Splitin keskustasta länteen ja tällä kertaa en käynyt siellä ollenkaan.

No nyt ei onneksi Norski peruuttanut lentoa ja liki täydellä koneella sujautimme vajaassa kolmessa tunnissa Splitin Kastellan kentälle. Vaimo tiputti minut sitä ennen 20.4. aamulla aikaisin Hämeenlinnan asemalle ja junalla kuljetin Parolan Pyörähuollosta saamaani Trekin pahvilaatikossa nykyisen reissupyöräni Ghost-Aaveratsun Helsinki-Vantaan kentälle.

Modernilla Kastellan kentän ulkopuolella oli merkki, että Kroatia kuuluu EU-yhteisöön muttei Shengenin sopimuksen piiriin. Rahayksikkö täällä on kuni.

Kuvassa on Ghost-Aaveratsuni jo valmiiksi kasattuna Splitin Kastellan lentokentällä. Tuon Munnukan Antilta (Parolan Pyörähuolto) saamani kotelon jätin kylmästi tuohon lentokentän nurkkaukseen.

Lentokentällä kasasin vajaassa tunnissa lämpimänä iltapäivänä ulkona Aaveratsuni käyttökuntoon. Hikisin homma oli ilman muuta pumpata renkaat pikkupumpulla riittävän täysiksi. Suurinpiirtein taisi vaatia noin 150 pumppausta per rengas. Yleensä reissuillani olen tehnyt ympyrälenkin ja ottanut mukaan kunnon pumpun ja jättänyt sen ja pyörän kovan kuljetuslaukun lentokentän lähihotelliin.

Saapuessani majapaikkaani otin sen terassilta kuvan, missä modernin lentoaseman yli näkyy merenlahden takana Splitin kaupunki.

Jo hyvissä ajoin ennen reissua olin varannut lentokentän toiselta puolen majapaikan ensimmäiseksi yöksi. Studio Trogir Laura oli lentokentän kierron jälkeen seitsemän kilometrin päässä. Eipä tarvinnut taksia tällä kertaa, kun oli fillari alla. Majapaikka oli reilunkokoinen yksiö, iso oleskelu- ja makuuhuone, keittiö ja kylppäri. Hiukan värit olivat retroa, mutta siistissä kunnossa. Ja saipa fillarin mahtumaan hyvin sisälle. Yleensäkin reissussa otan pyörän mieluiten huoneeseen, koska pahin skenaario on pyörän varastaminen.

Studio Trogir Laura oli siisti ja tilava majapaikka.

Asunnon terassilta näkyi myös pohjoiseen päin, minne noiden vuorien yli kulki torstain ensimmäisen ajopäivän reitti. Heti joutui tositoimiin kylmiltään.

Torstai 21.4.2022 Split – Drnis 53 km / # 60 km, 85

Tässä lasketellaan kohti Drnisia

Torstaina aamupäivällä pääsin sitten jo Aaveratsun kera tositoimiin. Ilma oli muuttunut tulopäivästä epävakaiseksi ja kiskoin päälle pitkästä pitkästä aikaan sadetakin, housut ja jopa kenkäsuojat. Tosin satakiloisena keijukaisena en millään meinannut taipua niin paljon, että olisin saanut nuo hankalan tiukat kumiset kenkäsuojat helposti jalkaan. Taisi olla lopulta päivän hikisin homma.

Torstaina aamupäivällä hiukan lähdön jälkeen pysähdyin jo muutaman kilometrin ajon jälkeen kahville. Keli näytti tältä. Vettä sateli, mutta hiki tuli huonosti hengittävän sadeasun alla.

Aaveratsuni on pakattu bikepacking-tyyliin. Edessä on nuo kevyet etuhaarukkalaukut. Ehkä tuossa tankolaukussa on turhankin paljon painoa. Ensimmäistä kertaa on mukana myös runkolaukku, missä on vähän painoa. Samoin kuin jo monessa reissussa kouliintunut iso satulaukku on vain kevyesti pakattu.

Tiet täällä Kroatiassa ovat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa. Sen näin jo edellisellä reissulla pari vuotta sitten, kun poljin hammasrempan jälkeen Budapestistä Splitiin. Toki vuoristotiet ovat kapeita.

Tarkoituksella varasin ensimmäisen etapin lyhyeksi, koska talvella ei juurikaan tullut pyöräiltyä. Mutta aika jobi tuo reilu viisikymppinen oli oudokseltaan. Nousuja oli ihan kiitettävästi, kuten tuosta reittiprofiilista näkyy.

Ensimmäinen ajopäivä 21.44.2022

Varsinkin tuo liki kymmenen kilometrin aloitus oli aika hankala. Tie oli tosi kiemurainen ja kapea eikä mitään pientareita ja liikenne oli kovaa. Nousun jyrkkyydet vaihtelivat aina tuonne yli kymmeneen prosenttiin. Ajamalla selvitin tuonne noin kahdeksaan prosentin asti, mutta varmaan pari kilometriä työnsin Aaveratsuani. Osa syy siihen oli myös kova liikenne ja kapea tie. Vauhti kun hidastuu tuonne 5-7 kilometriin tunnissa, kapealla tiellä etupyörä alkaa helposti hieman kiemurrella ja suoraan sanottuna tuli muutamassa paikassa jo etukäteen pelko perseeseen ja hyppäsin suosiolla taluttajan rooliin.

Tässä kohtaa hiukan aristellen, kun tuo hiukan agressiivinen lehmä oli mennyt tien yli liekaköytensä kanssa. Hiukan se ärhenteli, kun vedin siitä ohi.

Ulla-vaimo on pyytänyt ottamaan kuvia hautausmaista. En oikein tiedä miksi, mutta tottelin viisasta vaimoani.

Tämä surullinen muistomerkki osuus myös silmääni ensimmäisen päivän ajotien varrella

Tapanani on hörppiä kahvia aika useinkin pyöräreissun aikana. Nyt kun ajelin,en millään tahtonut löytää kaffeepaikkaa. Tulihan se lopulta vastaan. Pieni persoonallinen baari, missä kylät ukot jutustelivat ja hörppivat kaljaa. Itse pysyin tiukasti kahvilinjalla. Jos ajat, et ota…

Löytyihän se kahvipaikka vihdoinkin…

Hankalasta alkunousuta jo kerroinkin. Toinen pitkä nousukin neljään sataan metriin alkoi 25 kilometrin huitteilla ja oli reilu kymmenen kilometriä pitkä. Drnisiin

Täällä päin on paljon tarjolla yksityisten vuokraamia asuntoja. Tosi siistejä ja edullisia hinnaltaan. Yleensä 30 euron molemmin puolin per yö.

Tähän kuvaan liittyy hauska juttu. Jukka Siltala kova pyöräilijä ja kokenut Kroatian kävijä kommentoi Facebookissa, että kerrankin olet osannut ostaa oikeaa olutta. Tunnisti kuvasta pullon Odjjusko-olueksi tuossa pizza paketin vieressä. Tarkka kaveri!

Perjantai 22.4.2022 Välipäivä Drnissa, kävelyä 11000 askelta

Perjantaina pidin välipäivän matkan alkurasitusten jälkeen. Kiertelin kaupungilla, kävin syömässä ja oli yksi tavoitekin. Halusin selvittää pääseekö täältä junalla eteenpäin. Kävelin usean kilometrin matkan asemalle ja sieltä sain tiedon, että lauantaiaamuna aamuna lähtisi juna Zagrebiin klo 9.54 ja ottaisi pyörän kyytiin. Tuon kellonajan olin saanut selville jo internetin kautta, mutta nuo pyörän kuljetusmahdollisuudet olivat niin hankalasti esillä, että ajattelin selvittää paikan päällä.

Tässä Drnisin majapaikkani Angelin näkymä terassilta kaupunkiin päin .

Ja samasta paikasta toiseen suuntaan.

Majapaikkani oli vain noin kilometrin päässä keskustasta. Nämä kirsikan kukat tulivat näkyviin kun laskeuduin asunnostani keskustan suuntaan.

Drnisin komea kirkko seisoo tottakai kukkulan päällä. Aivan kirkon vieressä olevassa ravintolassa kävin syömässä.

Tämmöistä mössöä tuli haukattua kera Karlovac-olue. Annokset täällä ovat tosi suuria vai katsovatko ne miestä ensin.

Kävelymatkalla rautatieasemalle huomasin tämän kyltin. Drnis mainostaa itseään lapsiystävällisenä kaupunkina.

Kroatian sota oli julma sota ja tuo Vukovar aivan Kroatian itäkulmassa oli yksi ratkaisupaikoista.

Perjantaipäivä oli pelkästään kävelypäivä. Matkaa kertyi ainakin tuollaiset 8-9 kilometriä. Ghost-Aaveratsuni sai levätä koko päivän.

Lauantai 23.4.2022 Drnis – Gracac 85 km/ # 145 km, 1200 nm

Lauantai olikin aika kusinen päivä vähillä ennakkoajokilometreillä. Tottakai kovempiakin päiviä on ollut fillarin selässä monta, mutta nyt olosuhteet olivat erilaiset. Ei ollut kunnollista tuntumaa polkemiseen, painoa itselläni on aivan liikaa vuorten kiipeämisen ym. Ja tänään sitä juuri sai – kiivetä ja osin myös taluttaa Aaveratsua.

Tässä lauantain kiipeämispäivän reitti ja profiili. Tuosta alusta puuttuu viitisen kilometriä, kun vasta myöhemmin huomasin Ridewithgpsan olevan poispäältä. No onneksi oli pyörän mittari.

Heti alusta, muun lähdin Drnisin kaupungin keskustasta oli julmetun jyrkkä nousu, missä heti joutui talutushommiin. No hiki päässä sadetakki päällä pääsin muutaman kilometrin päähän. Sitten tuli seuraava vastus. Ryökäleet tiemiehet olivat repineet pällysteet pois ja tilalla oli karkeaa sepeliä. No sitä sitten etenin hitaasti noin kolme kilometriä, osin varovasti ajaen ja pahimmat paikat hyppäsin suosiolla pyörän päältä pois rengasrikkoa peläten. Vasta tuon osuuden loputtua huomasin, etten ollut muistanu käynnistää lähdössä Ridewithgps-seurantaa.

Siellä täällä omakotitaloissa näkyy Kroatian lippuja.

Alkumatka tuon kuvaamani alkukompuroinnin jälkeen oli ihan mukavaa ajamista. Tie oli harvaliikenteinen, kiemurteleva ja hyväkuntoinen paikallistie. Välillä mentiin alas ja taas ylös, mutta hyvin maltillisesti aina noin viiteenkymppiin asti.

Mukavaa maisemaa oli liki koko ajan paikallistie varressa eikä liikenne häirinnyt.

Kahvihammasta tahtoo kolottaa aika usein reissuajossa. Toisaalta se luo mukavan lepohetkiä ja voi sukeltaa hetkeksi someen ja tarkistaa missä mennään ym.

Noin 20 kilometrin ajon jälkeen saavuin Krkan kansallispuistoon.

Kansallispuisto käsittää nauhan pieniä järviä ja niiden välisiä putouksia.

Kuten jo pariin edelliseen kuvatekstiin kirjoitin tuo paikallistie vei Krkan kansallispuisto läpi. Tie leikkasi ehkä viiden kilometrin matkan kansallispuiston läpi.

Krkan kansallispuisto on Šibenik-Kninninpiirikunnassa, samannimisen joen varrella sijaitseva puisto.

Puiston historiaa löysin pätkän suomenkielisestä Wikipediasta: Krkan joen saarella, Visovacissa, oli keskiajalla luostari. Saarella oli myös kirkko. Se julistettiin kansallispuistoksi vuonna 1985^[1] ja toimii nykyään myös turistikohteena.

Kansallispuiston alueella tie nousi kerran aika jykästikin näköalatasanteelle, mistä nuo pari aiempaa kuvaa on otettu. Viereisessä pöydässä oli piknikseurue automatkalaisia.

Tämä vanha raunio oli vielä Krkan kansallispuiston alueella hiukan tuon äskeisen kuvan näköalatasanteen jälkeen.

Matka jatkui kansallispuiston jälkeen pitkään mukavalla laskettelulla. Paikallistie kiemurteli muutamien pikkukylien läpi.

Perheen pojilta puuttuu kuolinpäivä.

Laitoin Facebookin tuon hautakiven ja kommentoin siinä, että osa vainajista oli ilmeisesti jäänyt taistelukentällä tai muuten ei tiedetty kuolinpäivää. Puhuin myös virheellisesti Bosnian sodasta. Tähän ystäväni Gabor, jonka tapasin Budapestin hammasremontissa, kun hän oli tulkkinani.

Gabor oikaisi asian. Kiitos Gabor😁👍:
Antti Punkari tässä siis näkyvät Kroatian sodan jäljet. Alueella, jossa pyöräilet käytiin kovia taisteluja vuosina 1991 – 1995. Kroatian serbit perustivat oman valtionsa, koska eivät halunneet elää itsenäisessä Kroatiassa. Vuonna 1991 suurin osa alueen kroateista joutui jättämään talonsa. NATO:n tukeman Kroatian armeijan voitettua vuonna 1995 sadat tuhannet serbit päättivät jättää kotiseutunsa ja muuttivat nykyiseen Serbiaan tai Bosnian serbi-alueelle tai minne tahansa maailmaa..

Matka jatkui pikkutietä pitkin kansallispuiston jälkeen. Lammen rannalla oli kaksi onkijaa. Tämän kuvassa näkyvän kanssa kyseltiin kuulumisia.

Taas pääsi kahville paikallisen kaupan edustalle. Kysyin kaupasta kahvia ja kahvipaketteja olisi löytynyt, muttei valmista juotavaa. Hetken kuluttua, kun jo istuin pyöräpulloni kanssa terassilla, myyjä tuli kysymään kävisikö turkkilainen kahvi ja kävihän se!

Samalla terassilla vastapäätä istui tämä ihana pari. Kysyin saanko ottaa kuvan. Saatuani luvan näytin vielä heille kummallekin ja muutamalle muulle pöydässä istuneelle kuvan. Mielestäni ihanahenkinen tilanne.

Matka jatkui laskuvoittoisesti vielä reitin alimpaan pisteeseen noin viiteenkymmeneen metriin. Paikka näkyy tuon seuraavan kuvan etualalla ennen vuoria. Siellä kiemurteli pieni joki ja rannalla oli pieni kirkko. Mutta sen jälkeen alkoivat tositoimet. Kuvassa näkyvän vuoriston yli oli kiivettävä aina noin kahdeksan sadan metrin korkeuteen. Oli kova jobi. 😢

Tuolta vuorien yli Fillarantti raahautui välillä ajaen ja välillä pyörä työntäen. Pimeäkin meinasi jo tulla….

Tässä vielä alhaalla kirkon vieressä oli tämä muistotaulu tienvarren syvennyksessä.

Tämä oli vasta alkusoittoa, myöhemmin tuli 12% varoitusmerkki ja Garmin-navini kaltevuusmittari näytti muutamaan otteeseen jopa 15%:ia.

Maisemat olivat ylhäällä upeat. Vielä tässä aurinko on ylhäällä.

Tässä on pari kuvaa noin vajaan seitsemän sadan metrin korkeudesta, missä oli näköalapaikka.

No ylösraahautuminen sen kun jatkui ja huolestuneena katsoin samalla kelloa, kun työnsin pyörääni noissa viimeisissä reilusti yli kymmenen prosentin paikoissa. Aurinko laski täällä noin 19.40 tienoilla ja onneksi pääsin ylös hieman ennen auringon laskua. Alasmeno oli noin kymmenen kilometriä ja vauhdikasta menoa. Koko ajan ilma hämärtyi ja lopuksi kun pääsin kaupunkiin, oli jo aika pimeää. Onneksi minulla on Garminin takatutkassa tehokas vilkkuvalo.

Näköalapaikalle tuli pariskunta autolla ja jonkin verran juttelin heidän kanssaan. Isäntä oli avannut viinipullon siellä ja tarjosi myös minulle. Pakko oli kieltäytyä ja sanoinkin heille, etten muuten millään pääse ylös asti. Vielä oli kiivettävää…

Majoituin Gracacin kaupungissa Bedroom Cerovacin majataloon aivan kaupungin keskustassa. Onneksi Garmin-navini, minkä olen ristinyt PikkuGeeksi vei hyvin perille. Oli jo aivan pimeää ja kello oli reilusti yli kahdeksan illalla.

Majatalon pitäjän Marinon vaimo teki minulle kotonaan tämän spaghettiannoksen, mikä sointuu hyvin Tommys supermarketista hankkimaani punaviiniin.

Cerovac-majataloa piti nuorehko Marino-herra. Menin siistiytymisen jälkeen hiukan ennen iltakymmentä kysymään Marinolta ruokapaikkoja kaupungista. Hän soitti muutamaan paikkaan ja sanoi sitten, että ovat jo kiinni. Mutta jatkoi, ettei hätä ole tämän näköinen. Hän soitti vaimolleen ja pyysi häntä tekemään jotain ruokaa matkamiehelle. Menin huoneeseeni ja noin vartin päästä ovikello soi ja Marino toi tuon kuvassa näkyvän annoksen minulle. Oli upeaa palvelua!

Tässä vielä kuva loppunousun viimeisestä vaiheesta ja sen jälkeen hämärässä laskettelu Garacacin kaupunkiin.

Aamulla lähtiessäni Marino ei enää ollut työvuorossa. Työvuorossa ollut nainen kuitenkin tiesi tapauksen ja kun kysyin, mitä eilinen illallinen maksaa. Hän totesi, ettei mitään. Kiitin häntä ja annoin hänelle suomalainen setelin Marinolle toimitettavaksi, kun sopivaa paikallista rahaa minulle ei ollut. Vielä myöhemmin sain Marinolta tekstiviestin, missä hän kiitti minua vaikka tottakai kiitoksen oikea osoite oli Marino ja hänen vaimonsa.

Sunnuntai 24.4.2022 Gracac – Plitvicka Jezera 78 km/ # 223 km, 734 nm

Plitvicka Jezerassa majapaikkani oli Guest House Wolf, missä olisi ollut tilaa isommallakin seurueelle. Yläkerran kaksi sänkyä jäivät tyhjiksi.

Tässä sunnuntain reitti

Maanantai 25.4.2022 Plitvicka Jezera – Karlovac 90 km/ # 313 km, 566 nm

Tässä Aaveratsuni tarkkailee tilannetta vielä Plitvicka Jezeran maisemissa.

Maanantai olikin siitä harvinainen pyöräilypäivä, että kerrankin sai lasketella enemmän kuin kiivetä. Heti Jezerasta alas oli aivan huikea monen kilometrin lasku. Vauhdin hurmaa. Päällyste oli erinomainen, sen sijaan turistialueella oli aika kova liikenne ja pientareeton tie.

Pyöräilijän ihanneprofiili alaspäin laskumetrejä 1140 mja ylös vastaavasti nousumetrejä 566 m

Hieno oli lasketella varsinkin alkumatkasta. Tosin en uskalla kovin vapaasti antaa tulla , taitaa tällä reissulla muutaman kerran vauhti on päässyt viiteenkymppiin ei sen kovemmaksi. Onneksi on nuo tehokkaat hydrauliset Sramin levyjarrut.

Tässä jo Plitwickan maisemissa…

Alueella on paljon pieniä järviä. Taitaa tuo nimi Jezera viitata järveen.

Plitvickan alueelle en mennyt ollenkaan. Se on suomalaisittain ”turistirysä” ja nytkin oli jo aamupäivällä paljon ihmisiä liikkellä. Olen ollut siellä jo vuonna 1977 Rauli-ystäväni kanssa pyöräreissun merkeissä. Tällä kertaa tyydyin vain napsimaan joitakin kuvia tien varresta ja pistäydyin vain pääportilla.

Tässä opas esittelee englanniksi aluetta.

Sitten laskemaan alas Plitvicka Jezerasta…taas mentiin. Plitvickassa juttelin muutamien turistien kanssa, kun itseni ikäinen pariskunta tuli ihmettelemään reissupyörääni. Kerroin aikeestaani ajaa Suomeen. Varsinkin rouva oli aivan ällikällä lyöty ja kysyi saako hän ottaa valokuvan. Tottakai…

Taas mennään alaspäin…

Ja välillä kahvia naamariin. Fillaristin polttoainetta…

Loppupäivä menee tässä nyt liki pelkästään kuvien varassa. Minulla oli monen päivän rästit kirjoittamatta lähinnä IPadin toimimattomuudesta takia ja näin jälkikäteen on vaikea muistaa yksityiskohtia.

No jossakin vaiheessa alkoi nälättää, kun olin lähtenyt aamupäivällä liikkeelle ilman kunnon aamiaista.Tuhti gulassiannos antoi mojovasti energiaa.

Pannaan nyt oma ruma pärstäkin välillä näkyviin…

Plitvickasta alas tultua seuraava hieno kohde on Slunjin kaupunki, missä on Rastaken luonnon kohde.

Tässä muutama kuva Rastaken alueesta.

Tämä kuva on jo hiukan eteenpäin Rastaken alueesta.

Hevonen on sitten kaunis ja viisas eläin.

Välillä pieni Fillarantin videoraportti tien päältä. Noita pitäisi alkaa harrastamaan, kun keksisi miten vaihdetaan IPhonen etu- ja takakameran välillä videokuvauksen aikana.

Tässä laskettelen jo Karlovacin kaupunkiin.

Ensimmäinen Karlovacin majapaikkani oli tämä Evita Studio Apartment

Tilava ja siisti asunto ja olisin ollut tässä toisenkin yön, mutta asunto oli jo varattu.

No nyt muistui mieleen, että matkalla tänne tapasin vasta ensimmäisen reissupyöräilijän hollantilaisen Jac Van Meerin. Hän on myös eläkkeellä, entinen rekkakuski ja on reissanut pyörällä paljon eri maissa. Harmi, kun en hoksannut ottaa hänestä kuvaa paikan päällä. Vaihdoimme Facebook-statukset ja Naamakirjasta löysin tämän kuvan.

Toivottavasti Jac ei pahastu, kun käytin hänen Facebook-kuvaansa

Tiistai 26.4.2022 Huilipäivä Karlovac 24 km/ # 337 km, 80 nm

Lepopäivänä kiertelin pyörällä ympäri kaupunkia. Yritin löytää uutta peiliä kadonneen tilalle kuitenkaan siinä onnistumatta. Kertyi tuossakin muutamia kilometrejä.

Päivällä kävin syömässä Mandi-ravintolassa lähistöllä. Jaoin tuon valtavan annoksen niin, että siitä riitti syötävää vielä illallakin.

Toinen Karlovacin majapaikkani oli ihastuttava Happy Apartment.

Onpa nätti makkari 😁

Eikä kylppärissäkään ole valittamista ja majapaikan hinta oli muistaakseni 27 euroa

Lidlit ovat tulleet tutuiksi tälläkin reissulla.

Keskiviikko 27.4.2022 Karlovac – Zabok 91 km/ # 428 km, 1200 nm

Tänään hyvästelin Karlovacin juuri ja juuri aamupäivällä puoli kahdentoista maisemissa.

Keskiviikko avautui harmaana ja yöllä oli satanut. Sääennuste lupasi epävakaista ja aika kylmää keliä. Olin jo edellisenä iltana varannut majapaikan Zobokista hiukan silläkin verukkeella, että tulee todella lähdettyä. Nykyinen majapaikka oli reissun paras tähän mennessä ja tottakai sinne olisi ollut mukava jäädä pitämään sadetta vielä yhdeksi yöksi.

Keskiviikon toteutunut reitti oli suhteellisen helppo, mutta olosuhteet olivat aika ikävät.

Pääsin liikkeelle vasta juuri ennen puolta päivää. Juuri silloin ei satanut, mutta jo vajaan tunnin päästä alkoi tulla vettä ensin ripotellen, mutta jossakin vaiheessa tuli oikein kunnolla. Kahvitauon pidin jo vajaan kymmenen kilometrin jälkeen, kun Garmin ilmoitti, että takatutkassa on virta vähissä. Kurvasin kahvipaikkaan ja panin Varian siellä latauspiuhan päähän. Jo sitä ennen oli itse Garmin navini PikkuG ilmoittanut, että virta loppuu. Onneksi minulla on mukana pieni virtalähde ja laitoin sen jo ajossa latautumaan.

Sitten alkoi satamaan. Vettä tuli välillä oikein kunnolla. Päälläni oli vain sadetakki pyöräpaidan päällä. Lyhyet pyöräilyshortsit ja lämpötila oli noin 10-11 astetta. Mutta jännä juttu, ei jalkoihin tule kylmä, koska siellä isot lihakset tekevät ajaessa duunia. Alkoi kuitenkin sade tympiä. Sattumalta näin bussipysäkin, missä nuori nainen sateenvarjon kera odotti bussia. Kysyin häneltä, mutten saanut kuin varauksellisia nyökkäyksiä, koska hän oli ihan ummikko englannin suhteen. Kohta tuli nuori mies ja hänen kanssa joten kuten pystyi kommunikoiman englanniksi. Mutta noista paikan nimistä ei saanut mitään selvää, kuten myöhemmin selviää…

Kaatosateen alettua pelastuin bussin kyytiin, mutta sitä riemua kesti vain kuusi seitsemän kilometriä

No bussi tuli vartin myöhässä ja olin jo läpimärkä. Bussikuskille näytin pyörää ja hän tuli avuksi nostamaan pyörän kaikkine kimpsuineen ja kampsuineen auton ruumaan. Onneksi siellä ei ollut muuta. Bussi lähti ja tyytyväisenä istahdin, otin kypärän päästä pois ja aloin innolla tekemään Facebook-päivitystä sateesta pelastumisesta. No se riemu ei kestänyt kauan. En edes ollut vielä ehtinyt lähettää postaustasi, kun bussi kuski tuli sanomaan, että on päätepysäkki. Hänen mukaansa samasta pysäkiltä pääsee bussilla Zagrebiin , muttei Zabokiin, missä oli majapaikkani.

Tuo bussimatka oli kovin lyhyt riemu ja päätepysäkille mietin vaihtoehtoja. Bussilla olisi päässyt Zagrebiin, mutta kämpän oli jo varannut sen luoteispuolelta Zabokista.

No siinä sitten mietin, mitä teen. Lähellä oli kahvila ja painuin sinne. Aikaa oli jo kulunut aika paljon myöhäisen lähtöni ja näiden pysähdystä takia. Katsoin suuntimista, että bussimatka oli ollut noi 6-7 kilometriä ja minulla oli matkaa kohteeseen suorinta tietä 53 kilometriä. Ei muuta kuin Aaveratsu alle ja sateeseen kahvikupposen jälkeen. Onneksi sade oli hiljennyt aika lailla aiemmasta.

Kolmisen kymmentä kilometriä ennen Zobokia pistäydyin kiskalla ja söin hotdogin. Taas pääsin kertomaan reissustani.

Ajelin välillä sateessa ja välillä sade taukosi. Jossakin vaiheessa ilma jo kirkastuikin ja ajattelin, että saan ajaessa varusteet kuivumaan. Mutta turha luulo. Vielä ihan loppumatkalla tuli jonkin verran vettä taivaalta ja varsinkin kengät ja sukat olivat läpimärät. Suunnilleen puolivälissä loppumatka pysähdyin ”nakkikioskille”. Minulla oli käteistä sopivasti 15 kunaa (2euroa) ja näytin sitä kioskin pitäjille. Hän ehdotti hotdogia ja hyväksyin ehdotuksen.

Loppumatkasta sade loppui ja tie kuivui, Mutta se oli vain ennenaikaista. Kohta alkoi uudelleen ripotella.

Lähestyin Zagrebia ja sen kyllä huomasi liikenteen kasvun myötä. Kello oli jo harmittavan paljon ja laskeskelin, että olen perillä vasta joskus puoli kahdeksan pinnassa. Yritin pitää aika hyvää vauhtia tuon aikataulun kanssa, jotten joudu ajamaan pimeässä.

Jonkin matkaa ajoin myös ison Zagrebin kaupungin alueella. Liikenne oli aika kovaa.

Lisää haasteita toi Zagrebin alueella ajamiseen suunnistamisongelmat. Aluksi en luottanut PikkuGeen reititykseen juurikaan, mutta mitä lähemmäs tulin määränpäätä, otin sen pelkästään käyttöön. Sitä ennen olin pysähtynyt vähän väliä karttaohjelma ja Komoot-reititystä katsomaan. Ja aina aikaa kului…

Kymmenkunta kilometriä ennen Zabokia osui
silmiin tämä kirkko kirsikkapuiden vieressä.

No lopulta hiukan ennen kahdeksaa pääsin perille. Ajattelin ensin hakea Lidlistä iltakaljat ja käydä sen jälkeen syömässä. Mutta Lidliin menevä tie olikin suljettu tietyön takia ja kyselin kiertoreittiä. Aseman alikulkutunnelin kautta kuulemma pääsee. No tottakai hissit olivat rikki ja raahasin Aaveratsuni jyrkkiä portaita alas tunneliin. Mutta sitten minulla keitti ja tulin portaat takaisin ylös ja hain lähistöltä ruokakaupan. Kello oli jo niin paljon, että hylkäsin syömään menon ja ostin aseman viereisestä putiikista kebab-annoksen mukaan kämpille.

Tässä kämpässä kirjoitan blogia keskiviikkoiltana noin yhdentoista pinnassa.

Lopulta reilusti yli kahdeksan pääsin varaamaani majapaikkaan Kolar City center Zabok. Onneksi olin jo ajanut paikan ohi, joten sitä ei tarvinnut hakea. Majapaikan isäntäpari tuli vastaan ja yritin neuvotella pyörän huoneeseen sisäänottamisesta. Mutta rouva oli ehdoton, että ei. Taas nähtiin kumman sana painoi. Herra oli selkeästi myöntyväinen. No onneksi mies ohjasi sitten minut autotalliin ja sain ainakin lukitun oven taakse Aaveratsuni. Toivottavasti on siellä vieläkin, kun nyt torstaiaamuna jatkan myöhäisen illan kirjoittamista.

Torstai 28.4.2022 Zabok – Varazdin 67 km # 495 km, 512 nm

Uusi innovaatio.

Tein pari päivää sitten uuden innovaation. Olen tuskaillut ja kironnut useamman vuoden vanhaa IPad miniä, millä olen hoitanut blogihommat ym.reissussa. Nytkin on jäänyt monta päivää blogissa rästiin, kun IPadin kapasiteetti ilmeisesti ei riitä. Kirjoittaessa pitää odottaa pitkään, kunnes sanat ilmestyvät ruudulle. Jo monta kertaa olen hermostunut ja jättänyt homman sikseen. Nyt kokeeksi yhdistin uudehkon Iphone 12 minin vanhaan langattomaan näppikseeni. Tällä tekniikalla olen nyt parina päivänä pystynyt naputtelemaan blogia. Välillä tämäkin hiukan takkuilee, mutta homma sujuu paljon paremmin kuin vanhalla Padilla. Eihän tuo ergonomia mitään huippua ole, mutta pystyy kuitenkin tekemään…

Torstain reitti oli luonnonkaunis.

Tänään pääsin liikeelle jo kymmenen pinnassa. Mutta sitten alkoi taas tuo ajan peluu. Kahvipaikoissa oli mukava viettää aikaa, reittiä piti katsoa aika usein ja tuota kuvassa näkyvää jyrkkää nousua yritin Komootin eri vaihtoehdoilla muuttaa kevyemmäksi moneen kertaan matkan varrella. Niin se vaan menee, kun ikää tulee, niin hierominen lisäntyy. Nuorena painettiin vaan eikä paljon etukäteen mietitty. Katsottiin kartassa reitti ja lähdettiin ajamaan. Nyt on nämä kaikki reititysvälineet, puhelin ja some, mikä haaskaa aikaa ajamisesta.

Tänään huomasin erikoistuneeni kirkkojen kuvaamiseen. Taisi niitä tulla kokonaista kolme ja varaa olisi ollut useampikin. Tässä lähtökaupungin Zabokin komea kirkko.

Jonkin matkaa ajoin tänään ulos Zabokista päätieltä , mutta hyvin äkkiä tein tietoisen valinnan hypätä paikallistielle. Toki Komoot auttoi valinnassa, kun olin antanut sille alku-ja päätepisteen tiedot. Toki se ehkä toi lisää muutaman kilometrin ja myös nousumetrejä, mutta toisaalta tuo autojen meteli ja suhina päätiellä ei ole mukavaa. Se oli hyvä valinta, koska tänään reitti oli luonnon kaunis ja aika rauhallinen varsinkin keskivaiheilta.

Tässä tätä luonnon rauhaa maaseudulla.

Tänään oli kaksi haastetta yli muiden. Tuuli oli kääntynyt melkein päinvastaiseksi. Tähän mennessä etelän puoleinen tuuli on avittanut ajamista tosin aika hiljaisena. Eilen se kääntyi koillisen puoleiseksi ja voimistui merkittävästi. Torstaille ennuste lupasi 6 m/s koillistuulta ja puuskissa vielä enemmän.

Alkumatkan kirkko. Paikkaa en muista, mutta komean kukkulan päällä ihan maaseudulla.

Toinen pienempi haaste kuin vastatuuli oli reittikuvassa näkyvä jyrkkä, mutta onneksi lyhyt nousu. Nousu oli pituudeltaan vain noin kaksi ja puoli kilometriä ja nousumetrejä siinä oli noin kaksisataa aina neljän sadan metrin korkeuteen. Mutta jyrkkyyttä riitti. Tuo liikennemerkki varoittaa 11%:n kaltevuudesta, mutta pahimmillaan oma PikkuG näytti 13%:ia. Joten työntämistä tuli tänään ainakin kilometri tai kaksi.

Tämä yksitoista prosenttia oli vasta alkusoittoa…

Toisaalta kun pääsi ylös, niin sieltä oli tosi komeat näköalat. Maisema näin alkavan kesän aikaan on vihreää ja jo rehevää, muttei vielä ollenkaan kuivunutta tai tehonsa menettänyttä.

Nämä kaksi kuvaa on otettu noin neljän sadan metrin korkeudesta kukkulan laelta.

Kukat kukkivat jo täyttä päätä näillä seuduilla huhtikuun lopussa ja kasvisto on jo hyvässä hapessa.

Pääsin kuin pääsinkin jyrkän mäen päälle. Mutta pahimmat paikat työnsin pyörääni suosiolla. En halunnut runnoa väkisin vaan jalkauduin, kun siltä alkoi tuntua. Muutaman kerran poljin lyhyesti vielä kymmentä prosenttia, mutta sitten riitti.

Tässä komea kirkko oli suunnilleen reitin puolivälissä. Samassa pikkukaupungissa ostin kaupasta välipalaa. Pari banaania ja 100 g salamisiivuja sekä juotavaa.

Tuuli tuntui vain yltyvän loppumatkalla. Ylhäällä se häirinnyt yhtä paljon, kun monesti oli vuorenseinämä tai muu este edessä. Täällä alempana tuuli puhalsi ilman esteitä.

Tässä majapaikkani B&B Garestin.

Majapaikkani viihtyisä ravintolaterassi näytti pihan puolella tältä.

Tulihan se Varazdin vihdoin esiin. Ajoin PikkuGeen johdattamana hotellille asti. Kilometri ennen hotellia silmäni sattui pyöräliikeeseen. Ajattelin, ettei ota tai anna ja kärräsin pyöräni ovelta sisään. Nuori kaveri silmäili sitä ja kysyin onko teillä polkupyörän peilejä. Tämä oli jo neljäs fillariliike peilin etsinnässä. No nyt löytyi!

Siinä se on pitkän kadonneen peilin metsästyksen tulos.

Matkan varrella…

Perjantai 29.4.2022 Varazdin – Lenti 53 km # 548 km, 223 nm

Varazdin majapaikkani B&B Garestin oli hieman pettymys. Olin etukäteen ajatellut olla siellä kaksikin yötä, mutta muutin suunnitelmia. Aamiainen oli hyvä!

Perjantai oli ajopäivänä helppo. Olin valinnut lyhyen matkan oikeastaan kahdesta syystä. Katsoin sääennusteita ja taas oli luvassa aika mojovaa vastatuulta, kuten eilenkin. Toinen syy oli, kun katselin Booking.com majoitustarjontaa, niin silmiin osui 27 euron loistavilla arvioinnilla varustettu luksusviitti. Siihen iskin kiinni ja nyt olen jo toista yötä täällä Don Quijote-majapaikassa.

Perjantain ajomatka kulki Kroatiasta Slovenian kautta Unkariin.

Varazdinistä lähdin hiukan ennen yhtätoista. Illalla en ollut katsellut kaunista kaupunkia, joten nyt tein pienen kiertoajelun vanhassa kaupungissa ja napsin kuvia sieltä. Kivan oloinen kaupunki.

Tässä kuvia kauniista Varazdinin vanhasta kaupungista

Siinä oli joukko kuvia Varazdinin vanhasta kaupungista, mutta sitten eteenpäin. Perjantain ajoreitti oli helppo. Vaikka etukäteen pelkäsin vastatuulta, se ei ollut ollenkaan niin hankala kuin edellisenä päivänä. Tuulen voimakkuus oli tippunut kuudesta noin neljään metriin sekunnissa.

Tänään oli pääsääntöisesti tasainen maasto.

Harvoin muuten fillarireissuun mahtuu viiden kymmenen kilometrin matkaan kolme eri valtiota. Mutta tänään ajoin ensin noin kolmekymppiä Kroatiassa, sitten siirryin Sloveniaan. Siellä poljin noin kymmenen kilometrin verran ja lopulta kymmenen kilometriä Unkarissa.

Kroatiasta raja-aseman kautta Sloveniaan.

Kun ajoin Slovenian raja-asemalle, kysyttiin jopa passia. Lienee johtunut siitä, että Kroatia ei kuulu Schengen-sopimuksen maihin. Ajoin vain noin kymmenen kilometriä Slovenian kapean itäkaistaleen läpi. Ensin tuli vastaan Slovenian tulli.

Tässä on Slovenian Lendelan kirkko.

Lendelan pääkatu Sloveniassa. Täällä olisivat kelvanneet eurot, muttei ollut niille käyttöä.

Sitten tuli vastaan Slovenian ja Unkarin välinen raja. Ennen Unkariin siirtymistä vaihdoin loput Kroatian kunat ( noin 8 euroa) ja 50 euroa Unkarin forintteihin. Kunat olin saanut aika hyvin kulumaan. Aamupäivällä ajoreitin varrella sattui silmiin tännen nääpäpyöräliike, mihin poikkesin. Sieltä löysin sadalla kunilla geelipehmusteen Aaveratsuni satulaan, minkä aika terävät ja kovat satulan reunat olivat alkaneet ärsyttämään.

Ei muuta kuin portista läpi. Yhtään virkailijaa ei ollut paikalla.

Upea Don Quijute- majapaikkani oli neljän hengen sviitti. Varasin toisenkin yön tänne ja hinta oli vain 27 euroa vuorokausi huoneeseen tuotavan aamiaisen kera.

Täällä olen nyt vappuaattona. Pitääpä pistäytyä lähikaupassa hakemassa mansikoita ja kuohuviiniä.

Kelpaa tuossa Suomi-pojan köllötellä

Aaveratsulleni oli oma huone.

Porealtaassa oli illalla mukava lepuuttaa jäseniä.

Aamulla tuotiin huoneeseen runsas aamiaiskori.

Matka jatkunee huomenna Vapun päivänä täällä Unkarissa kohti pohjoista. Seuraavaa etappia en ole vielä suunnitellut.

Mitä järkeä…vanha äijä lähtee yksin fillarilla reissuun?

Noin mietin jo keväällä 2013, kun läksin ensimmäistä kertaa ”nykyaikana” pitkään fillarireissuun – eläkepolkaisulleni Roomasta Hämptoniin. Se oli kunnon polkaisu, pisin tähän astisista reissuistani, yhteensä 4134 km. Siinä reissussa pääsin matkanteon makuun ja vaihde on jäänyt päälle ainakin toistaiseksi.

Tässä Rooma-Hämpton reissun blogi: fillarantti.wordpress.com

Hämeen Sanomat otti puhelimella minuun yhteyttä reissun loppupuolella. Annoin blogiosoitteeni ja toimittaja teki jutun ja kuvaaja oli vastassa, kun saavuin Hämeenlinnan torille 6.6.2013.

Tuossa alussa viittasin ”nykyajan reissuihin”. Toki nuorempana jo tuli tehtyä 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alkupuolella muutamia Euroopan pyöräreissuja. Mutta silloin oli yleensä kaveri mukana. Jugoslavian aikaan läksimme Adrianmeren rantaa pitkin ystäväni Raulin kanssa polkemaan kohti Zagrepia, mistä hyppäsimme junalla Budapestiin ja teimme lopuksi Unkarin ympäriajon.

Tuohon aikaan Fillaranttia ei vielä ollut, mutta tuossa kuvassa sama kaveri katselee maisemia Adrian meren vuorilta käsin kera retki-Peugeotin. Kuva on kopioitu kameralla myöhemmin valkokankaalle heijastetusta diakuvasta.

Samalla reissulla sain myös ensikosketuksen tulevan reissuni aloituskohteeseen Splitin kaupunkiin. Silloin vuonna 1977 Vapun aikaan tulimme Raulin kanssa lautalla fillarien kera Korchulan saarelta Splitin satamaan.

Tältä näytti Splitin satama keväällä 1977 lautalta kuvattuna.

Joka vuosi sen jälkeen olen tehnyt vähintään yhden tai kaksi pidempää fillarireissua Aasiaan, Afrikkaan, Eurooppaan ja juuri ennen koronan alkua viimeinen pitkä reissu kohdistui Etelä-Afrikkaan Kapkaupungin ympäristöihin.

Tässä Kapkaupungin iloisia koululaisia.

Mutta sitten taas tuohon postauksen alkuotsikkoon – mitä järkeä, vanha ukko ja yksin fillarilla liikeellä… Vuonna 2013 kirjoitin blogiin tuon seuraavan tekstin ja olen edelleen samaa mieltä noin kymmenen vuotta vanhempana.

Eihän kaikessa tarvitsekaan olla järkeä! Elämä on elämistä ja elämyksien keräämistä varten. Tietty hulluus pitää kasassa. Pitää olla muutakin kuin tasainen elämänpolku – opiskelu – naimisiin ja lapset – työ – eläkkeelle ja hautaan. Elämänpolulla pitää mielestäni kerätä kokemuksia ja vähän nähdä vaivaakin. Itsensä ”rääkkääminen” lisää luontoa ja antaa uskottavuutta. Oma ego varmaan kummittelee, but so what!

Tässä ”nuoripari” muutama vuosi sitten fillari- ja golfmessuilla Messuhallissa. Kuvan otti: Erkki Niemi

Vaimon kanssa olen päässyt yllättävän hyvin reissuista sopimukseen. Viisaana naisena hän on tottunut jo yli 50-vuoden yhteiselon jälkeen, että äijä menee kuitenkin!

Edelleen lainaan pätkän vuoden 2013 Rooma-Hämpton-blogista…

Matkaa on kolme – neljä tuhatta kilometriä ja yksin? Fysiikka on aina arvoituksellinen osa-alue pitkällä matkalla, mutta eniten odotan henkistä kokemusta. Miten kantti kestää tässä mielessä? Nykypäivän joustavat tietoliikenneyhteydet ja sosiaalinen media uskoakseni paikkaavat tätä aukkoa. Lisäksi fillari-ihmiset tulevat hyvin juttuun keskenään ja paikallisten kanssa. Tämän olen monta kertaa todennut aiemmilla reissuillani. Pyörän päältä käsin on paljon helpompi luoda kontakteja kuin esim. autoillessa.

No vielä pääsiäisen olen kotona, mutta heti sen jälkeen uuteen reissuun lentsikalla Adrianmeren rannalle Splitiin ja sieltä fillarilla takaisin kohti kotia.

Yksin reissuun lähtemistä moni on ihmetellyt. Nuoruusvuosina olen polkenut pyörämatkaa yksin ja kaksin. Pääosan takavuosien pyöräretkireissuista olen tehnyt kaksin muutamien pyöräkaverieni kanssa, pisimmät matkat olivat silloin parituhatta kilometriä. Siinä on hyvät puolensa, on seuraa ja tukipylväs mukana, mutta toisaalta monesti väsymys saa myös hermot pintaan ym. Yksin ajamisessa on myös etuja. Voi suunnitella reittinsä omien tuntemusten mukaan ja on helpompi muuttaa suunnitelmia. Matkavauhti on myös aika oleellinen tekijä. Varsinkin kahdestaan ajaessa vauhtierot haittaavat ja luovat turhia paineita. Ja yksin voi kiukutella lähinnä vain peilikuvalleen…🤔

Pääosin olen reissanut yksin mutten yksinäisenä. Tässä kuva Filippiineiltä loppusyksystä 2019 vähän ennen koronavuotta.

Vuonna 2013 kirjoitin edelleen blogiin…

Fysiikan suhteen en ole ollenkaan huolestunut ainakaan tässä vaiheessa, jos vaan pysyy terveenä. Liikunta on elämäntapani. Viime vuonna HeiaHeiaan kertyi noin 1300 tuntia erilaista liikuntaa siis reilu kolme tuntia päivässä. Talvella noin 20 tuntia viikossa ja golfkauden mittaan 30 tuntia ja aika monipuolisesti. Päälajeina ovat kävely, pyöräily sisällä ja ulkona, golf, hiihto, sisäsoutu ja kuntosali. ”Annas kattoa miten äijän käy!”

Tässä Fillarantti pari viikkoa sitten Koulutuskuntayhtymä Tavastian mainiolla kuntosalilla

Nyt seiskakolmosena askel on totuuden nimissä alkanut lyhentyä ja liikunnan määrä on vähentynyt. Toisaalta isompia kremppoja ei ole, joten uskallan edelleen lähteä reissuun. Hiukan yli vuosi sitten tosin kompuroin kotona (mm. niskanikama murtui), mistä johtuen niska on edelleen kipeä ja jäykkä. Se hiukan etukäteen huolettaa, miten sen kanssa pärjää pitkässä reissussa. Toivotaan parasta…😁👍

Viikon päästä on tarkoitus lentää Splitiin ja lentokentän läheltä olen varannut kämpän yhdeksi yöksi. Sen jalkeen on tarkoitus kavuta kuvassa näkyville vuorille. 🚴

Viikon päästä keskiviikkoaamuna Norwegian toivottavasti vie Fillarantin ja matkavälineenä toimivan Aaveratsun Splitiin. Heti seuraavana aamuna suunta kohti Tallinnaa ja sen jälkeen takaisin Suomeen.

Tässä alustava Iphonen karttaohjelman laatima reittiluonnos.

Reissuvarusteet olen jo katsonut liki viikko sitten ja pientä ”fiilausta” taidan vielä tehdä. Tavoite on vielä hiukan vähentää mukaan otettavaa. Sitten junalla lentoasemalle ja reissun päälle. Katsotaan miten äijän käy…

Reissuvarusteet postaus: https://fillarantti11.wordpress.com/2022/04/08/reissuvarusteet-splitista-kotiin/

Fillarantin Ghost-Aaveratsu reissuvarustuksessa. Tosin nyt hiukan kapeammat ja paremmin rullaavat renkaat kuin kuvassa.

Ja tässä jo kuljetuslaatikossa reissua odotellen…

Pysykää kanavalla! 🚴😁👍

PS. Loppuun vielä pieni rohkaisu jokaiselle, joka on miettinyt fillarireissulle lähtemistä. Mielestäni tärkein on päättää lähteä. Kyllä sitten reissussa asiat alkavat yleensä sujua… Päätä lähteä äläkä mutkuile. 🚴😁👍

Reissuvarusteet Splitistä kotiin

Karttoja olen hankkinut muutaman lisää, mutta pääosin ne ovat jo aiemmilta Euroopan reissuilta

Vajaa pari viikkoa on aikaa jäljellä uuteen fillariturneeseen. Eilen olen suunnitellut ja inventoinnut mukaan otettavia varusteita. Reissun alkupiste vaihtui noin kuukausi sitten. Alunperin olin varannut lennon Kosovon Pristiinaan, mutta Norwegian perui tuon lennon. Uuden pyöräilyn aloituskohteen varasin liki heti lentoperuutuksen jälkeen. Käytännössä matkaa kertynee noin 3000 kilometriä (2500 km + 20%) Splitistä Hämeenlinnaan ja matkalle osunee 10-11 eri maata. Tuossa alempana on Applen karttaohjelman ehdotus reitistä tänne Hämeenlinnaan.

Reissupyöräni on vielä neitsyt pitkien pyörämatkojen osalta. Hankin pyörän jo toukokuun lopussa 2020, kun alettiin puhua pyörien saatavuusongelmista. Pyörä on GHOST FIRE Road Rage 6.9, minkä olen ristinyt Aaveratsuksi. Kuiturunkoinen seikkailu- & gravelpyörä painaa karvan verran alle kymmennen kiloa (9,6 kg) ilman polkimia ja muita asentamiani lisävarusteita. Tuostakin painosta tinkin vielä muutama sata grammaa asentamalla siihen uudet keveämmällä renkaat heti uutena. Pyörän voimansiirto ja jarrut ovat SRAM Rival 11-S. Voimansiirto edessä on yksirattainen ja takana 10-42T. Muutaman lyhyen reissun olen sillä tehnyt ja kilometrejä on Aaveratsun mittarissa vasta noin viisisataa. Jarrut ovat hydrauliset levyjarrut SRAM Apex 180/160 mm.

Aaveratsuni reissuvarustelu näkyy kuvassa. Edessä tankolaukku ja kätevät etuhaarukan pussukat, vaakaputken päällä on pieni varustelaukku ja putken alla leveä runkolaukku ja satulan takana iso ”venyvä” satulalaukku. Pyörässä on kolme pyöräpullopaikkaa. Tosin keskiön edessä olevassa alatelineessä on nyt pyöräpullon mallinen työkalulaukku. Kuvassa näkyvien järeiden ensiasennusrenkaiden tilalle olen vaihtanut luottorenkaani kevyet ja hyvin rullaavat 37 mm Swalbe Marathon Supremet.

Tässä tarkemmin pyörän speksit: https://99spokes.com/en-EU/bikes/ghost/2020/fire-road-rage-6.9-lc-u.

Laukkujen kiinnikkeiden alle olen laittanut läpinäkyvät teippisuojaukset kuitupinnan suojaamiseksi ja toki uusi pyörä pitää heti identifioida.

Noista alemmassa kuvassa näkyvistä sangen järeistä 29 tuuman ensiasennusrenkaista en tykännyt ollenkaan; pitivät melkoista melua ja olivat turhan raskaat. Pyörän 9,6 kilon painosta tippui useampi satagrammaa ja meno muuttui samalla hiljaiseksi ja mukavammaksi. Pääosin ajan kuitenkin asfaltilla.

Pyörän voimansiirto on SRAM Rival 11-S. Edessä on yksi ratas ja takana 10-42T. Jarrut ovat hydrauliset levyjarrut SRAM Apex 180/160 mm.

Pyörä tuli pääpiirteissään edellä jo esiteltyä. Sitten siirryn muuhun reissuvarustukseen. Olen tehnyt jo monta reissua koko lailla samalla varustelutekniikalla ja joka kerta yrittänyt hiukan tinkiä varustepainoa alemmas. Aiemmat viime vuosien pitkät pyörämatkat on tehty kuuman ilmanalan maihin. Nyt on pitänyt pitää mielessä se, että lähden Euroopan reissuun huhtikuussa. Ilmat saattavat olla lämpötilaltaan vaihtelevia ja tuskin sateeltakaan välttyy kokonaan. Joten jonkin verran olen varautunut lisää tuossa mielessä.

Lennän Norwegianin koneella Splitiin vajaan parin viikon päästä. Adrianmeren rannalla on leuto ilmasto, mutta matkan varrella se vaihtelee sijainnin ja paikkojen korkeuden mukaan. Jopa kevyen sadevarustuksen olen ajatellut reissulle ottaa mukaan.

1. Ajovaatetus yhteensä noin 3,5 kg

Aiempiin kuuman ilmanalan reissuihin nähden olen nyt varustusta lisännyt. Kuvassa näkyvät ajovermeet. Osa toki on ajaessa päällä, mutta noin puolet pitää pakata lähinnä etuhaarukkapussukoihin. Takki ja sadevarusteisiin sijoittuvat isoon ”venyvään” satulalaukkuun.

Kuvan ajovarusteet painavat yhteensä noin 3,5 kiloa, josta toki jo ajokengät ja kypärä ovat jo hiukan yli kilon.

Tässä on ajovaatetus kuvan oikeasta laidasta ylhäältä alas 2,5 kg: Lyhyt keltainen pyöräpaita 170g, hihaton musta paita 180g, kaksi aluspaitaa 70g ja 70g. Keskirivissä lyhyt oranssi Trimtex-ajohousu 200g, lyhyt housu 220g, kahdet ajohanskat 35g ja 60g. Vasen rivi ylhäältä kypärä 290g, pyöräkengät 790g, kenkien päällä punainen huivi 20g ja oranssi kauluri 30g, välissä kahdet sukat 30g ja 50g. Kenkien sisällä kevyet ovat sormet peittävät hanskat 50g. Keltainen sadeasu takki ja housut 475g ja sisällä ovat kenkien sadesuojukset 110g ja kypärähuppu 35g. Sadeasun päällä punaiset irtohihat yht. 35g.

S

Tässä nuo aiemman kuvan ajovaatetus ja kengät, kypärää ja sadevarusteita lukuunottamatta, ovat pakattu etuhaarukkapussukoiden sisälle.

2. Vapaa-ajan vaatetus ja kengät yhteensä noin 1,9 kg

Kuvassa näkyvät mukaanotettavat vapaa-ajan vaatetus ja kengät. Harkinnassa on vielä otanko mukaan kevyen 300g painoisen fleecetakin…

Vapaa-ajan asut oikealta alas jne. Pitkät housut 320g, kevyet shortsit 205g sisä- ja ulkokäyttöön, nahkavyö 100g ja kahdet Sloggi-alushousut 2x50g. Keskellä oranssivalkoinen HPK-pikee 170g, Suomi-teepaita 170g ja uimahousut 100g. Vasemmassa rivissä kevyt oranssi tuulitakki 230g, Merrel-kengät 420g ja sukat 20g sekä kevyet sisälipokkaat 45g.

3. Työkalut ym. tarpeellista noin 1,5 kg laukkuineen.

Oikealla on vaakaputken päälle tuleva pieni laukku tarvikkeineen ja vasemmalla vaakaputken alapuolinen laukku. Sinne mahtuu vielä hyvin matkamuonaa ym.

Oikealla on pieni laukku 150g, sen sisälle mahtuvat varasisärengas 150g, ensiapupakkaus 120g, käsien puhdistusgeeli 50g ja pieni tasku-&pyöränlamppu 60g. Vasemmalla on runkolaukku 180g ja sen sisälle pakataan pojinavain 220g, pumppu 150g. Laukkuun mahtuu vielä lisää matkalla tarvittavaa, kuten pientä sapuskaa, juomatiivistettä ym. Erikseen pyörän kolmannessa pyöräpullotelineessä on tarvittavia pyörätyökaluja ja paikkausvälineet ym. noin 400g (ei näy kuvassa).

4. Tankolaukku sisältöineen yhteensä noin 2,9 kg

Tankolaukkuni on jo parhaat päivänsä nähnyt ja seilannut eri pyörien mukana liki kaikilla reissuilla 8-9 vuoden ajan. Se on kätevästi otettavista mukaan KlicFix-kiinnikkeestä.

Tässä näkyy tankolaukun sisältöä. Sen sisällä ja raakapainossa 1,1 kg on jo aiempien reissujen pikkutarpeistoa ym.

Kuvassa näkyvät ylhäällä tankolaukku pikkutarpeistoineen 1,1kg (ei erittelyä) ja oikealta aurinkolasit koteloineen 140g, Iphone 2kpl 155g ja 145gja latauskaapeleita 90g, keskellä IPad mini ja sen kotelonäppis ja muovinen taitettava seisontatuki sekä pehmeä säilytyspussukka yhteensä 750g ja vasemmalla on karttoja ja asiapapereita 520g sekä Garmin 830 navi 80g sekä Garmin Varia takatutkavalaisin 70g.

5. Lisäksi mukaan tulee kevyt Beautybox sisältöineen ja henkilökohtaiset lääkkeet yhteensä noin 0,5 kg.

Oikealla pieni lääkityspakkaus ja vasemmalla beautybox (ei erittelyä)

Vertasin noita tarvikemääriä kuuman ilmanalan reissuun Jaavalle ja Balille (www.fillarantti08.wordpress.com).

Slitistä Hämptoniin vuonna 2022 Jaava&Bali vuonna 20

1. Ajovaatetus ym. yhteensä 2,5 kg Yhteensä noin 2,3 kg

2. Vapaa-ajan vaatetus ym. 1,9 kg Yhteensä noin 1,7 kg

3. Työkalut ym. yhteensä 1,5 kg Yhteensä noin 1,2 kg

4. Tankolaukku yhteensä 2,9 kg Yhteensä noin 3,0 kg

5. Beautybox ja lääkkeet 0,5 kg Yhteensä noin 0,7 kg

6. Etuhaarukka- ja satulalaukku 1,0 kg Yhteensä noin 1,0 kg

Kaikki reissukamat yhteensä 10,3 kg Yhteensä noin 9,9 kg

Muutamia kertoja on ehtinyt nyt korona-ajan jälkeen käydä treenaamassa Koulutuskuntayhtymä Tavastian mainiossa kuntosalissa.

Suurimmat erot noiden kahden reissun välillä ovat enemmän ajovaatetusta mukana nyt (mm. nyt sadevarusteet) ja hieman enemmän ajopaitoja&housuja ym. Toinen isompi ero näkyy painossa kohdassa työkalut ym. Nyt sijoitin mukaan aika raskaan irtolukon ja myös poljinavaimen. Aiemmassa Trek-ratsiassa oli kiinni runkolukko.

Varmaan käyn vielä varusteet läpi ennen vajaan parin viikon päästä olevaa starttia. Toki varusteiden paino on aika mitätön Fillarantin noin sadan kilon elopainoon nähden.